7.-9.6.2013 Tomeran leiri Hauhohovi

Tänä vuonna leirin toteutumisessa oli pieniä haasteita. Jossain vaiheessa keväällä tuli tieto Hauhovista, että siellä on ollut vesivahinko ja majoitustilat eivät ole käytössä, mutta keittiö ja vessa on. Petti sai kuin saikin järkättyä majoituksen leiriläisille. Viikko ennen leiriä tuli tieto, että keittiökään ei ole käytössä. Nooo ei siinä mitään, mutta missä lämmitetään ruoat reilulle 30:lle henkilölle :) Kaikista takaiskuista leiri onnistui oikein hyvin ja meillä oli taas kerran oikein mukavaa.

Lähdin ajamaan Hauholle perjantaina iltapäivästä. Tarkoitus oli ensiksi lähteä jo hyvissä ajoin päivällä, mutta työ haittasi harrastuksia. No ei siinä mitään hurruuttelin Hauhoviin, jossa osa porukasta oli jo paikalla. Mulla oli mukana myös Jopon pentu Hurma (Tomeran Indigo), joka oli ollut meillä hoidossa edellisen viikon Hanskin ollessa työmatkalla. Tuli tuossa viikossa huomattua, että oli oikea päätös olla ottamatta pentua vielä :)

Hauhoon saapuessa siellä ukosti ja porukka oli kerääntynyt sadesuojaan. Onneksi sade lakkasi pian ja ehdittiin ottaa vielä tottikset ennen kuin lähedettiin ajamaan kohti majapaikkaa, joka sijaitsi reilun 30 km päästä Hauhovista. Majapaikkaan saapuessamme, ajattelin, että missä ne meidän mökit on. Siinä selvisi, että talo, jossa me yövyttiin, näytti lähinnä autiotalolta. No ei siinä mitään, melkeinpä sitä pari yötä nukkuun ihan missä vain, kun ei sitä aikaa siellä tarvinnut viettää muuten. Sauna ja järvi sen sijaan olivat oikein hyvät ja siellähnä sitä aikaa tuli vietettyä grillinpaikan lisäksi iltaisin. Loppuilta menikin saunoessa, uidessa ja grillatessa :)

Jälkiporukkaa
Lauantaiaamuna käytiin Heidin kanssa aamu-uinnilla ja kylläpä se teki terää. Sen jälkeen maistuikin jo aamupala. Eipä siinä muuta ehtinytkään tehdä, kun lähdettiin ajamaan kohti Hauhovia. Kun saatiin selvitettyä jälkipeltojen sijainti, lähdettiin jäljelle Raine Holmin johdolla. Meitä oli siellä kahdeksan ihan penneleistä meihin kokeneempiin. Alusta oli juuri leikattu heinäpelto, joka oli aika haasteellinen varsinkin penneleille, mutta hyvin ne meni alustasta huolimatta. Jopolle tein ruoan jäljeen kulmaharjoitusjäljen, joka meni hyvin. Jopo ajoi paikoitellen jäljen sivussa tuulen mukana, esineilmaisut oli kunnossa ja kulmati meni hyvin Jopoksi :) Ainahan sitä parannettavaa löytyy, jätettiin jälki hautumaan seuraavaan päivään.

Ipeleiden pentutapaaminen oli ollut sillä aikaa, kun olimme jäljellä. Kaikki muut pääsivät paikalle paitsi Ihku. Terhi tuli leirille myös Argon kanssa. Oli oikein mukavaa nähdä Argo työntouhussa. Ioliitti (Sera) ei jäänyt yöksi, joten moikkasin Seran ja Markon erikseen, kun käytiin syömässä. Voi, että oli oikein ihanaa nähdä myös Seraa pitkästä aikaa. Siiitä(kin) oli tullut niin ihana koiruli. En jäänyt varsinaiseen tapaamiseen paikalle, priorisoin tällä kertaa jälkikoulutuksen tärkeämmäksi meille Jopon kanssa. Terhi oli leikittänyt penneleitä ja kaikki olivat olleet oikein hyviä ja aktiivisia. Hyviä harrastuskoiranalkuja siis :)


Jäljen jälkeen meillä oli vuorossa Jari Kantoluodon tottiskoulutus. Hakukoirat olivat olleet aamupäivästä ja jälkikoirien vuoro oli iltapäivällä. Jarilta sai taasen kerran oikein hyviä vinkkejä tottikseen. Jopon kanssa tehtiin kontaktia ja seuraamista. Hyvinhän se koirakin toimii, kun osaisi vain ohjata :) Tottisten jälkeen Jari otti vielä purut niille koirille, jotka kisaavat/ovat menossa kisaamaan.

Räkä lentää
Pitkän päivän jälkeen ajettiin takaisin majapaikkaan, jossa meitä odotti sauna ja järvi :) Miten ihanaa oli päästä lilluttelemaan järveen auringossa vietetyn päivän jälkeen. Ihme, että en ollut polttanut nahkaani siinä paahteessa. Iltaa jatkettiin grillailun merkeissä hyvästä seurasta nauttien.

Sunnuntaiaamu piti aloittaa myös aamu-uinnilla kerta sellainen mahdollisuus oli. Aamupalan jälkeen piti pakata autoon kaikki kamppeet, koska kotiin lähdettiin suoraan Hauhovista. Sunnuntaina oli taas jälki ensimmäisenä. Tällä kertaa Raine polki Jopon jäljen ja laittoi sinne kolme esinettä. Pohjana oli juuri leikattu heinäpelto kuten lauantainakin. Jopo ajoi jäljen hyvin, paremmin kuin lauantaina. Vieraan tallaus ei sitä häirinnyt ja esineet ilmaistiin myös asiallisesti. Sunnuntaina oli sama juttu kuin lauantaina eli paikoitellen Jopo ajoi hieman jäljen sivussa tuulen mukana. Mutta nyt siis tiedetään, että näitä pitää harjoitella lisää. Olin oikein tyytyväinen Jopon sunnuntain jälkeen.

Jopo jäljellä
Jäljen jälkeen oli Kantoluodon tottisten vuoro. Teimme Jopon kanssa samaa, mitä lauantaina eli perusasennon viilaamista ja seuraamispaikan tarkennusta. Tottiksien jälkeen Jari otti vielä purut, joissa tuli uusia ideoita treenien jatkamiseen kotosalla. Kannatti vielä ottaa purut vaikka epäröin ensiksi :)

Jopo seuraa
Tomeran leiriviikonloppu meni taas liian nopeasti kuten aikaisemmin. Olisihan sitä vielä jaksanut treenata ja viettää aikaa hyvässä seurassa. Ei auta kuin odottaa ensi vuoteen :) Iso kiitos Petille leirin järjestämisestä! Lisää kuvia löytyy Tomeran Picasasta

Iloiset