19.1.2014 Tokon alokaskoe Riihimäki

Ilmoitin Jopon tokokokeeseen Riihimäelle testakakseni, miten tottis sujuu koetilanteessa. Aamu oli kylmä; auton pakkasmittari huiteli siellä -20 yläpuolella. Koe onneksi järjestettiin hallissa, joten lämpötila koepaikalla olisi plussan puolella. Olin saanut Vesan houkuteltua mukaan kuvaamaan suoritusta. Ilmottauduin ja vein Jopon siruntarkastukseen. Hieman oli ahtaat tilat kulkea koiran kanssa ilmoittautumispisteen läpi, mutta päästiin kulkemaan ilman välikohtauksia. Alokasluokassa oli ilmoittautunut 20 koirakkoa, joista paikalla oli 19. Meillä oli tokavika kilpailunumeo eli 19. Näin ollen olimme viimeisessa paikallamakuuryhmässä. Tuomarina oli Hannele Pörsti.

Paikallaoloryhmät otettiin perätysten ja sen jälkeen vasta yksilöliikkeet. Ennen paikallaoloa tarkastettiin luoksepäästävyys. Meidän kohdalla tuomari kysyi, että hyppääkö se syliin, minä siihen, että ei kait :) Eihän Jopo nyt ihan tattina istunut ja tästä meni muutama piste luoksepäästävyydestä. Luoksepäästävyyden jälkeen tuomari kävi puhdistamassa kätensä ja tässä välissä Jopo haukahti pari kertaa. Sen jälkeen, kun liikkeenohjaaja kysyi, että onko valmista, Jopo ei äännellyt. Itse paikallaolo ja sivulle istuminen liikkeen loputtua sujui virheettä. Silti tuomari antoi meille arvosanaksi kahdeksan paikallamakuusta, koska haukahti ennen liikkeen alkua, vaikka itse liikkeen suoritti hiljaa. No ei voi mitään.

Molemmissa seuraamisissa Jopo haukahti sekä väliajoilla. Muut liikkeet suoritti oikein eikä liikevirheitä tullut. Hypystä seisomista oltiin harjoiteltu kerran omalla pihalla ja sekin onnistui loistavasti :) Kokonaisvaikutelmaksi saatiin kuusi. Tämä varmaan siitä, että Jopo haukahti silloin tällöin. Ykköstulos saatiin pisteillä 164. Pääasiahan tässä oli se, että Jopolla pysyi vire koko kokeen ajan ja teki liikkeet oikein ja innokkaasti. Oikealla suunnalla siis ollaan :) Tulokset löytyy Jopon tokotulokset sivulta.

Tässä vielä video kokeesta lukuunottamatta paikallaoloa:

12.1.2013 Lahti ryhmänäyttely

Serttiä mä metsästän, serttiä mä metsästän, tahdon saada viimeisen, tahdon saada viimeisen. Käytiin perheretkellä Lahden ryhmänäyttelyssä Vesan ja Jopon kanssa. Beusseja oli ilmoitettu kaksi ja toivoin, että toinen olisi ollut uros, vaikka eihän se mitään sano, jos olisi ollut ainoa narttu. Narttuhan se toinenkin beussi oli ja käyttöluokassa vielä. Toinen beussi oli Reijan Ciro, joka myös viimeistä serttiä haki :) Jopo aloitti kehän ja voi hyvää päivää. Ei musta miksikään handelriksi ole. Jopon esiintyminen oli ööö hieman vallatonta ja juostessakin peitsasi ensin. Keltainen nauha sieltä sitten lätkäti eli laatuarvosanaksi tuli hyvä. Pitää siis katsoa lisää näyttelyjä Jopsulle, jos se viimeinen sertti jostain napsahtaisi :) Jopon arvostelu löytyy kotisivuilta, jonne on lisätty myös Reipan agilitykisojen tulokset. Vesan sanoja lainatakseni, he keräävät hyllyjä tulevia palkintoja varten :)

Ciro sen sijaan nappasi ERIn ja SA:n ja näin ollen sai Serttin ja oli ROP. Onnea Reija Ciron valioitumiseta!

BALTV-06 EEV-04 Tomeran Tuhina BH TK1 31.8.2002-3.1.2014

Raskas päätös tuli tehtäväksi joulun jälkeen. Juoduimme luopumaan rakkaasta mummo-koirastamme Pikistä. Pikillä alkoi vanhuuden oireet sen verran vaivaamaan, että oli reilua tehdä viimeinen palvelus rakkaalle ystävälle. Suru ja kaipuu on kova, mutta tiedän, että tämä helpottaa. Piki tulee elämään aina meidän mukana muistoissa.


Piki oli meidän toinen beussi ja voi, että sen syntumää odotettiin. Vihdoin se oma penneli oli kotona pyörimässä. Pikiin latasin toiveita ja odotuksia, mutta valitettavasti PK-puolella ne eivät täyttynyeet. Oppia tuli sitäkin enemmän koiran kouluttamisesta lisää. Saimme suoritettua BH:n sekä TK1 koulutustunnuksen. Hakukokeessa kävimme muutaman kerran yrittämässä, mutta tulosta emme saaneet. Piki oli luontaisesti matalanenäinen jälkikoira. Sitäkin treenasimme, mutta emme kokeisiin asti kerenneet.


Piki siirtyi Vesalle agilitykoiraksi ja he kisasivat kolmosissa. Pikin kompastuskiviä agissa olivat kontaktit, kepit sekä putket, joihin se oli hulluna. Agilitykisastartteja kertyi Pikin elämän aikana noin 200, pohjoisin kisapaikka oli Kemi; on siinä kierretty ympäri Suomen maata aika kohtuullisesti :) Monena vuonna käytiin Ahvenanmaalla Zorro-cupissa, jotka olivat mukavia tapahtumia ja seura tietenkin huippuluokkaa!


Näyttelyissä Piki menestyi kohtuullisesti. Titteleiksi se sai Baltian Voittaja 2006 ja Viron Voittaja 2004. Lisäksi se sai vara-serttin Ruotsin Maailman Voittaja näyttelyssä (epävirallisesti PN2), useampi erikoistuomari Ranskasta antoi sille ERI:n ja vuonna 2012 erikoisnäyttelyssä se oli näyttelyn paras veteraani sekä paras narttu kakkonen. Tämän lisäksi ko. tuomari  mainitsi haastattelussa erikseen, että erikoisnäyttelyn paras veteraani oli hänen mielestään rodunomaisin koira ko. näyttelyssä. Pikillä oli kasassa tarvittavat serttit muotovalioarvoa varten, mutta käyttötuloksen puuttusessa ei FI MVA-titteliä saatu. Lisäksi Piki on saanut useamman CACIB:in.


Lisää Pikin saavutukista, tuloksista sekä vidoita voi käydä katsomassa Pikin-sivuilta.

Kiitos Petille tästä ihanasta ja rakastetusta prinsessasta <3 Hyvää matkaa Piki!