27.8.2014 Silmäpeilaus Mevet

Vein Jopon ja samalla myös Reiskan silmäpeilaukseen, koska yhdellä Jopon pennulla todettiin distichiasis (ylimääräisiä ripsiä) silmäpeilauksessa. Silmäpeilaus suoritettiin Mevetissä Per Axelssonin toimesta. Kävin ilmoittautumassa vastaanotolle ja sain koirille laitettavaksi silmätipat. Koirat olivat vielä autossa odottamassa. Kävin laittamassa niille silmätipat, jotka laajentavat pupilleja, ja odotettiin puolisen tuntia, jotta silmät voitiin peilata.

Hain Reipan ensimmäiseksi peilaukseen. Ei muuta kuin Reippa pöydälle ja tutkimaan. Eipä siinä kauaa mennyt, kun silmät oli tutkittu. Kaikki oli kunnossa eli mitään sairauksia ei Reipan silmistä löytynyt. Reippa autoon ja koiran vaihto. Jopon sirua lukiessa hoitajakin totesi, että ei ainakaan virtaa puutu tuosta koirasta :) Juu ei puutu. Jopo laitettiin myös pöydälle, jotta lääkärin on helpompi tutkia. Yllättävän ketterästi tuo minun norsunpoikanen hyppäsi suht pienelle pöydälle sen kokoon nähden :) Samaan rataan meni myös Jopon kuin Reipankin silmätutkimus eli nopeasti. Jopolla oli tulos myös sama kuin Reipalla eli silmät olivat terveet. Tämä oli hyvä uutinen etenkin, kun yhdellä pennulla on tehty tuo diagnoosi, vaikka se ei koiraa olekaan mitenkään vaivannut, mutta silti.

Nykyään beusseillakin Koiranetin mukaan on silmiä peilattu ihan mukavasti. Pannusta olen kuullut olevan muutamilla yksilöillä, mutta näistä ei ole merkintää Koiranetissä :( Pannus on ikävä tauti koiralle, lisätietoja löytyy koirageenit sivuilta. En ole varma tuleeko pannuksesta merkintä viralliseen silmälausuntoon. Itse en ainakaan suoraan löytänyt sopivaa kohtaa lausunnosta. Kuvat lomakkeessa olevista vaihtoehdoista:


23.8.2014 Reiskan agilitykilpailut

Lähdin pitkästä aikaa katsomaan Vesan ja Reiskan agilitykilpailuja Hyrylään. Kisat olivat kolmen startin kisat; ensimmäinen startti oli jo 9:20, tiedossa oli aikainen herätys lauantaiaamuna :) Otin Jopon autoon mukaan, tarkoituksena oli mennä jäljelle ja tottistelemaan agikisojen jälkeen. Vesa ja Reippa lähtivät kisapaikalle aikaisemmin, jotta ehtivät ilmottautua yms. ennen omaa vuoroa.

Paikalle saapuessani minit ja medit olivat rataantutustumassa ensimmäisellä radalla. Parkkeerasin tuolin radan reunaan. Vesa olikin siellä jo katsomassa rataa ja suunnitelemassa ohjauskuvioita. Miniä ja medejä ei montaa ollut ja vuorossa oli maksien rataantustuminen, jonne Vesa meni jatkamaan ohjauksen suunnittelua. Maksejakaan ei ollut kuin yksitoista koirakkoa paikalla kisaamassa. Oli Vesan ja Reipan vuoro mennä radalle ja heti toisen esteen jälkeen Reippa pyyhälsi hypyn ohi ja tuli radan ulkopuolelle tarkastamaan penkin. No jatkoi siitä sitten eteenpäin, mutta hylly sieltä tuli myöhemmin, kun meni A:lle, vaikka olisi pitänyt mennä kepeille. Tässä ekan radan video:



Kun ratahenkilöt rakensivat uutta rataa, kävimme Vesan kanssa hörppäämässä kahvit ja ehdin vielä tottistella Jopon kanssa ennen kuin maksien vuoro oli mennä toista rataa. Kenttä oli pitkä hiekkakenttä, joten ajattelin ottaa Jopolla seuraamista ja jättöliikkeet. Hakiessani sen autosta, oli se inot piukeena siellä odottamassa. Hyvin tottikset meni ja olen erityisen tyytyväinen seuraamiseen, joka on ollut meidän yksi heikoista lenkeistä kokeissa. No tulipa testattua, että ainakin tuollaisen häiriön alla teki hyvää seuraamista.

Vesan ja Reipan toista rataa tuli katsomaan myös Vesan veli. Ei auttanut veljenkään kannustus, Vesa ja Reippa ottivat hyllyn toiseltakin radalta. Kolmannella radalla, joka oli hyppyrata, jatkui sama tahti eli tuloksena hylly. Radoilla oli paljon hyvääkin, joten ei kun lisää harjoittelua :)

10.8.2014 Maailman Voittaja näyttely Helsinki

No pitihän se Jopo ilmoittaa Maailman Voittaja näyttelyyn, kun kerran tässä "kotikulmilla" sellainen pidettiin. Sinne oli ilmoitettu 53 beauceronia kuudesta eri maasta. Tuomarina oli norjalainen Leif-Herman Wilberg. Saavuin paikan päälle hyvissä ajoin melkein tuntia ennen beussien kehän alkua. Jonoja ei ollut toisin kuin jokunen vuosi sitten Ruotsissa Maailman Voittajassa. Parkkipaikkaongelmaakaan ei ollut, kun tulimme Jopon kanssa junalla :) Kehän laidalla olikin jo beusseja kokoontunut jonkin verran sekä tuttuja että tuntemattomia. Jopo pääsi kevythäkkiin, kun se oli liian pieni Emilian Aatulle. Kiitos Emilia häkkipaikan lainasta!

Lähdin käymään ulkona treffaamassa Petin kanssa, kun saavuimme takaisin kehän laidalle olivat beussit alkaneet. Menossa oli junnukehä, jossa myös Emilian Aatu esiintyi. Tällä kertaa Aatu sai EH:n, mutta siitä huolimatta Aatu on komea nuori mies. Junnukehässä huomasin, että tuomari rokottaa heti, jos koira on hiemankin arka. Tämä oli mielestäni hyvä asia. Maailman Voittaja näyttely käytiin FCI:n säännöillä ja näin ollen esim. paras uros/narttu kehiä ei ollut. Serttistä ja CACIBsta kilpailivat luokkavoittajat sekä ROP:sta MV-tittelin saaneet. Hiemanhan tämä aiheutti hämmennystä, mutta kehä saatiin pyöritettyä sen kummempia kömmähdyksiä :) Urokset saatiin arvosteltua ja urosten voittaja oli ranskalainen Flash Gordon de la Noe d'Orient.

Narttujen vuoro oli seuraavana ja junnuissa Elisan nuorimmainen voitti luokkansa ja näin ollen siitä tuli Maailman Junior Voittaja 2014. Onnea Elisa! Avoimen luokan narttuja olikin hieman enemmän ja sielläkin Elisan Hertta menestyi hienosti ollen luokkansa neljäs. Ennen omaa kehää Jopo sai jonkun hepulikohtauksen ja näin ollen Elisa sai esitettäväkseen vallattoman Jopon. Annoin Jopon vauhdista Elisalle. Hienosti se kuitenkin meni ja Jopo sai erinomaisen ja oli luokkavoittaja, kun muita käyttöluokan narttuja ei ollut ilmoitettu. Olin erittäin tyytyväinen tähän tulokseen. Veteraaninarttujen jälkeen oli narttujen sertti ja CACIB kilpailu. Sertti kilpailuun Jopo ei voinut osallistua, koska on jo Suomen muotovalio. Sertti ja CACIB kilpailun voitti avoimen luokan narttu Neliss Warrios Soul Virosta. ROP oli Flash ja VSP:ksi tuli Neliss. Onnea kaikille koirien kanssa menestyneille! Iso kiitos Elisalle Jopon esittämisestä!

Kaikki tulokset löytyvät: http://ilmoittautuminen.kennelliitto.fi/tulospalvelu/frmTuloksetRyhma.aspx?N=9600&R=1

Jopon arvostelu: "Stor kraftig tik. Utm. typ. Bra propotioner. Mycket fint huvud. Bra hals och överlinje. Bra kropp och vinklar. Lätt tallande kors. Fin benstomme och fötter. Bra päls och färg. Rör sig bra."

Jopon esiintyminen luokkakehässä: