6.-8.6.2014 Tomeran leiri

Tomeran leiri oli jo vaarassa peruuntua, kun ei meinannut olla tarpeeksi osallistujia. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin meinasi käydä. Leirille sai ilmoittautua myös ei-tomeralainen ja näin ollen saatiin kuin saatiin leiri järjestettyä. Eihän siitä mitään olisi tullut, jos leiriä ei olisi ollut! Pääsin perjantaina ajoissa lähtemään töistä. Käväisin kodin kautta ja suuntasin nokan kohti Hauhoa. Leiri pidettiin tänä vuonna Hauhovissa. Paikalle oli jo saapunut Mia ja Meeri ennen minua. Pikkuhiljaa alkoi valumaan lisää porukkaa ja Rouva Kasvattajakin tuli paikalle. Huonejakojen jälkeen otimme vielä tottista ennen iltagrilliä. Iltagrillillä riittikin juttua pitkälle yöhön asti :)


Aamupalan jälkeen porukka jakaantui eri lajeihin. Vaihtoehtoina oli: peltojälki, metsäjälki, haku sekä tottis Jari Kantoluodon johdolla. Lähdin Jopon kanssa peltojäljelle. Peltojen kanssa oli haasteita, kun edellisenä päivän oli ollut rajuja ukkoskuuroja, jotka olivat pehmentäneet pellot ja niitä ei oltu päästy leikkaamaan. Onneksi meille järjestyi pelto ja vielä läheltä. Tein Jopolle piiiiitkääään suoran ja yhden kulman. Ei se nyt mennyt ihan kuin elokuvissa mm. yritin kuristaa koiran, kun olin laittanut valjaiden kiinnityksen ketjupantaan kuristavalle. Ruoan jälkeen teimme toisen jäljen, jonka tallasi kouluttaja Minna. Toinen jälki meni hieman paremmin, mutta kulmassa työskentely olisi voinut olla parempaa. No ei auta kuin treenata lisää.


Illalla vielä keräännyimme kentän laidalla, jossa otettiin tottiksia sekä puruja. Otin Jopolla tottista, mutta se ei ollut ihan niin terässä kuin olisi voinut olla, joten jätin purut väliin tällä kertaa. Sen sijaan roikun muutaman koiran liinan perässä, kun niillä otettiin puruja. Hurmakin (Jopon pentu) kävi kokeilemassa leikkiä Teemun kanssa ja hyvinhän se sujui :)


Jopon pennuista leirillä oli myös Indi ja Laku (Inferno). Hanna on tehnyt hienoa työtä Lakun kanssa ja heidän yhteistyötä oli ilo katsella.


Laku pääsi myös puruihin Jarin kanssa.


Kuva vielä Indi-sulosuideesta (kuva Hanna Jämiä):


Perinteisesti iltagrillille mentiin saunan kautta. Grillillä juttua olisi riittänyt vaikka kuinka myöhään, mutta mun piti luovuttaa, jotta pääsee ylös seuraavana aamuna. Kuulinkin, että viimeisimmät olivat lähteneet nukkumaan puoli seitsemän aikaan aamulla :)

Sunnuntaina aamupalan jälkeen suuntasimme jäljelle. Tällä kertaa tein Jopolle jäljen, jossa oli enemmän kulmia sekä rasioita/esineitä. Jälki meni paremmin kuin lauantaina vaikkakin kulmat voisivat olla vielä varmemmat. Terhi teki Argolle myös jäljen. En ollut Argoa aikaisemmin jäljellä nähnyt ja ei siitä kyllä intoa puuttunut. Hienoa työtä Argo teki, vaikka lehmä seurasi todella läheltä sen jäljestystä.


Sunnuntaina emme tehneet enää toisia jälkiä. Keräännyimme kentän laidalle tottistelemaan ja puruja ottamaan ne, jotka vielä halusivat. Pikkuhiljaa oli todettava, että se on taas yksi leiriviikonloppu ohi. Vielä loppusiivous ja haikein mielin nokka kohti kotia. Kiitos kaikille ihanille tomerille ja ei-tomerille, jotka olitte leirillä. Oli taas kerran aivan mahti viikonloppu teidän kanssa! Kiitos Petille, kun jaksat meille järjestää leirin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti