12.-13.7.2014 Suomen Beauceron Ry:n leiri Västankvarn Inkoo

Kesäloma alkoi sopivasti Suomen Beauceron Ry:n järjestämällä leirillä. Näin pääsin hyvin irti työelämän pyörteistä. Leiri oli lauantaista sunnuntaihin, mutta ajoin Petille jo perjantaina, koska sieltä oli lyhyempi matka Inkooseen kuin kotoa. Olin ilmottautunut Jopon kanssa peltojälkeen, jossa kouluttajana toimi Titta Järvenpää.

Koulutuksien oli määrä alkaa kymmeneltä lauantaina. Aamupalaa oli tarjolla kahdeksasta eteenpäin. Lähdimme Petiltä hyvissä ajoin ollaksemme ajoissa paikalla. Saavuimme perille hyvään aikaan; ehdimme ottamaan aamukahvit ennen kuin aloitimme koulutukset. Meitä oli jälkiryhmässä viisi, tosin yksi osallistujista tuli vasta iltapäivällä. Pidimme aluksi pienen palaverin, jossa jokainen esitteli itsensä ja kertoi koirastaan. Lisäksi Titta kertoi meille peltojäljen kouluttamisesta sekä omasta historiastaan. Ryhmässämme oli neljä beussia ja yksi saksanpaimenkoira. Lisäksi kouluttajalla oli mukanaan omat koirat: hoffi ja mali.

Sonorian Hermann
Ennen jälkien tallausta otimme koirille ilmoittautumiset "siruntarkistuksineen". Tallasin Jopolle normaalin treenijäljen, jossa oli viisi kulmaa, kaksi esinettä sekä pituutta noin 400 askelta. Kulmat ovat olleet ne meidän murheenkryyni. Näihin toivoin saavani vinkkiä tällä leirillä. Ajoimme ennen Jopon jälkea kahden muun koiran jäljet. Jopo ajoi nomisti ja kulmissa teki sen, mitä treeneissäkin eli hutiloi ne. Huomatin sille niistä hieman liian painokkaasti, koska yhdellä kulmalla se meni maahan. Minua myös jännitti ensimmäinen jälki, huomasin sen jälkikäteen jäljen ajon jälkeen. Olihan siellä vieraat ihmiset katsomassa meidän jälkeä, joita piti jännittää :) Hyvä, että virheet tuli esille, jotta niihin voidaan paneuta leirillä :) Ennen ruokailua ajettiin vielä kaksi jälkeä. Toinen niistä oli saksanpaimenkoira ja toinen kouluttajan mali. 

Pysäkin Fanni
Ruokailun jälkeen teimme kaikille koirakoille toiset jäljet. Elisa tuli myös iltapäivällä ja hänen koiralleen tehtiin jälki myös. Jopolle tein jäljen, jossa oli viisi kulmaa, kolme esinettä sekä kuusisataa askelta pitkä. Tällä kertaa namitin ensimmäisen kulman, kolmessa seuraavassa oli kulman jälkeen pari makupalaa ja viimeinen kulma oli tyjä makupaloista. Tuuli oli ihan reilun puoleinen. Ennen Jopon jälkeä ajettiin parin muun koiran jälki. Nyt minun piti keskittyä siihen, että olen itse rauhallinen enkä sählää. Lisäksi tarkoituksena oli tehdä esineistä lepo/rauhoittumishetkiä koiralle.

Jopo jäljesti hyvin sekä kulmatkin meni nyt paremmin, kun ohjaaja oli rauhallisempi eikä hermostunut :) Ensimmäisen kulman Jopo meni loistavasti toki se oli makupalatettu koko kulma. Muutkin kulmat olivat huomattavasti paremmat kuin ensimmäisellä jäljellä. Harmittavasti yhtä esinettä Jopo ei ilmaissut. Tajusin sen vasta jäljen lopussa. Se ei merkannut sitä mitenkään, joten en voinut vaatiakaan sitä ilmaisemaan sitä. Siitä huolimatta olin todella tyytyväinen jälkeen. Tuulikin oli ihan kohtuullinen eikä se vaikuttanut suuremmin Jopon työksentelyyn. Löysimme harmonian tällä jäljellä :) Jäljellä kolme tärkeää tekijää ovat vietti, tekniikka ja harmonia. Tekniikka ja vietti olivat myös hyvällä tasolla, joten tästä on hyvä jatkaa. Täytyy vain todeta, että omalla ohjaamisella on yllättävän suuri merkitys jäljen onnistumiseen. Tämän taisi huomata joku muukin kuin minä tällä leirillä ;)

Grand Lutin Yapp
Jopon jäljen jälkeen ajoimme vielä parin koiran jäljet sekä kouluttajan hoffin jäljen. Elisalla oli kyllä päivän paras palkka Hertalle jäljellä. Hertta sai jäljen lopuksi kaksi broilerin koipi-reisipalaa syötäväksi. Harmi, että kamera ei ollut mukana silloin. Titta ja Kaapo ovat osallistumassa tänä vuonna hoffien FH:n MM:iin. Hyvältä se Kaapon meno näytti. Tsemppiä tulevaan koitokseen Titta ja Kaapo!

Iltapäivä ja ilta jatkui vapaalla seurustelulla, saunomisella sekä perinteisesti grillauksella. Hakuryhmä teki vielä ilmaisutreenit illan päätteeksi. Ensimmäisen päivän jälkeen tunnelma oli hyvä ja ilmeisesti kaikki osallistujat olivat tyytyväisiä leirin antiin. Ainakin sellaisen käsityksen sain saunapuheista. Ehdimme vielä hetken näkemään Hollanin ja Brasilain välisestä pronssiottelusta jalkapallon MM-kisoista ennen kuin nukkumatti tuli kolkuttelemaan.

Sunnuntaina nousin siinä kasin aikaan. Olimme sopineet jälkikoulutuksen alkavaksi yhdeksältä. Minulla oli näin ollen reilusti aikaa käyttää koira ulkona sekä tehdä aamutoimet. Margit oli loihtinut meille aamupalan puuroineen ja kaikkineen. Sillä jaksaa koko päivän taasen tallustella pitkin peltoja.

Tänään teimme Titan kanssa ristiin jäljet. Hän teki Jopolle ja minä hänen malille Fannille. En saanut tietää etukäteen minkälaisen jäljen Titta tekee Jopolle. Sen tiesin, että siellä on kolme esinettä, siinäpä sitten kaikki, mitä sain tietää. Ennen Jopon ja Fannin jälkeä ajoimme neljän muun koiran jäljet. Kaikilla meni oikein hyvin ja mielestäni jokainen koirakko oli edistynyt leirin aikana.

Moisionmäen Iwalktheline
Ajoimme Jopon jäljen ennen Fannin jälkeä. Hieman jännitti, kun en tiennyt yhtään, minkälainen jälki on. Jopo lähti ajamaa hyvin ja ilmaisi esineen ensimmäisellä suoralla. Ensimmäisen kulman lähti väärään suuntaan, mutta reagoi kuulemma itse siihen, että oli menossa väärään suuntaan sekä ei lähtenyt hölkkäämään, kun meni yli. Toisella esineellä jouduin vaatimaan maahanmenon, kun ei meinannut ilmaista esinettä. Menin laskuista sekaisin enkä muista monta kulmaa jäljellä oli, mutta muutama kulma meni tosi hyvin ja parissa tuli pientä hapuilua, mutta meni paremmin kuin lauantain ensimmäisellä jäljellä. Ilmeisesti muistin taas olla rauhallinen ja säheltämättä. Kyllähän minä tiedän sen, että jos minä sählään niin sitten sählää myös Jopo :) Olen huomannut sen myös muissa osa-alueissa.

Ajoimme vielä Fannin jäljen, joka meni hyvin. Tämän jälkeen menimme syömään. Toko/tottisryhmä oli myös jo syömässä, mutta tavan mukaan hakuporukkaa ei vielän näkynyt :) Syötyämme jatkoimme vielä esineilmasuiden parissa. Titta kertoi meille vielä koe/kisavalmisteluista sekä esineilmaisuista. Hän näytti myös Kaapon kanssa, miten hän on aloittanut esineilmaisujen harjottelun. Tämän jälkeen nuoret koirat harjoittelivat Titan ohjeistuksella esineilmaisua. Sen lisäksi yhdelle koiralle tehtiin vielä motivointijälki esineilmaisujen jälkeen.

Repoketun Liekki
Oli aika juoda vielä leirin päätöskahvit. Täytyy sanoa, että olin oikein tyytyväinen lerin antiin ja kiitos Titalle jälkikoulutuksesta! Kiitos Margitille, joka oli puuhanaisena tälle leirille. Toivottavasti näitä tulee vielä lisää! Sen verran mukava ja antoisa leiri oli! Leirikuvia löytyy: Suomen Beuauceron Ry:n leiri 12.-13.7.2014

Carnimiries Heartbreaker

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti