Kesäkuu 2013

Kesäkuu on hujahtanut vilauksessa ohi. Ilmat ovat olleet suotuisat; ei ihan mahottomasti ole ollut sadekelejä, muutama tuskainen hellepäiväkin on ollut. En henkilökohtaisesti ole mikään kauheiden helteiden ystävä ellei sitten ole uima-altaan tai meren/järven äärellä lötköttelemässä :) Koirapuolella alkukesästä on ollut pientä epäonnea. Jopolla meni hammas (pieni alaetuhammas) treeneissä, josta tuli parin viikon treenitauko, kun se poistettiin. Käytiin hampaan jälkitarkastusessa ja hoitaja totesi, että leikkauskohta on parantunut ja voidaan jatkaa treenejä.

Meillä on ollut kesäkuun aikana hoitokoiria pari kappaletta: Jopolit Ihku (Tomeran Ihku) ja Hurma (Tomeran Indigo). Molemmat olivat oikein mainioita tapauksia vaikkakin erilaisia. Voi että Jopolit ovat vaan niin rakkaita. Hurma pääsi meidän purutreeneihin mukaan ja olikin oikein taitava. Ihkun kanssa emme päässeet treeneihin vaikka viikon meillä oli, kun maalimiehen auto sattui olemaan silloin rikki eikä ollut treenejä :( No joku toinen kerta sitten.

Hurma purutreeneissä:

 

Ihana Ihku
Vielä pitäisi vajaa pari viikkoa töissä kärvistellä ennen kuin pääsee lomalle. Lomasuunnitelmissa on mennä Pärnuseen viikoksi ilman koiria. Silloin voi ne helteet alkaa, kun pääsee lilluttelemaan mereen :) Alla vielä pari uutta treenikuvaa Joposta. Lisää kesä- ja treenikuvia löytyy kuvat.fi:stä. Hyvää kesää kaikille!

 


1 kommentti:

  1. Jopo puri kyllä sikahyvin noissa treeneissä!!

    Ipelit on niin söpöttejä <3

    VastaaPoista