31.8.2013 Beauceronien jalostustarkastus Kerimäellä

Lähdimme jo perjantaina kohti Kerimäkeä ja beussien jalostustarkastusta. Yövyimme mökissä järven rannalla Punkaharjulla. Pääsimme perille kymmenen jälkeen, joten eipä siinä sitten paljon muuta ehtinyt tehdä kuin purkaa tavarat ja laittaa makuupaikka kuntoon ennen nukkumaan menoa. Meitä majoittui saamaan mökkiin kunnon Tomeran jengi: Petti, Hanna, Hannele, Wilma, Tintti, Marika ja minä. Koiria mukana oli: Lilo (Tomeran Granaatti), Patu (Tomeran Ismo), Irkku (Sucikan Irene), Laku (Tomeran Inferno), Hurma (Tomeran Indigo) ja Pandy (Pandora Warrior Soul). Hyvin saatiin koirat aseteltua eikä tullut mitään nokan koputtamista kenellekään. 

Normimeininki :)
Aamulla heräsimme jo seiskan aikaan, kun pikkupennut alkoivat jo yhdeksän aikaan ulkomuodon arvoinnilla. Tänä vuonna tuomareina toimivat: mittaus: M. Didier Chovaux, luonne:  M. Frédéric Aubry ja rakenne: Mme Nadiège Grassart - Cottet. Osa porukasta lähti etukäteen ilmoittamaan pennut ja loput tulivat perässä. Jalostustarkastus järjestettiin hiekkapohjaisella kentällä ja sää suosi meitä koko päivän auringon paisteella. Pikkupennuissa oli kolme Jopon pentua: Laku, Hurma ja Patu. Pojat Laku ja Patu saivat arvosanaksi luonteesta lupaava ja ulkomuodosta melko lupaava sekä Hurma sai luonteesta erittäin lupaava ja ulkomuodosta melko lupaava. On nuo Ipelit kyllä kaikki niin rakkaita ja niin ihania <3

Minä ja Ipeleitä
Päivä kuluikin melkolailla luonnekehän laidalla. Tänä vuonna ei kyllä luonteellisesti koirat meikäläistä paljoa vakuuttaneet :( Muutama sieltä erottui edukseen, mutta valitettavan harva. Aikuisista Tomerista paikalla olivat: Iita (Tomeran Fariini) ja Lilo (Tomeran Granaatti). Iita sai arvioksi 9-9-9 (ampuminen-uhka-luoksepäästävyys). Iitan video: Iita jalostustarkastus.

Tomeran Fariini
Lilo sai 9-8-9 saman kuin äitinsä saman ikäisenä :) Lilon video: Lilo jalostustarkastus. Molemmat saivat ulkomuodosta arvosanan erinomainen. Isossa kehässä ei menestystä tullut, mutta se ei kauheasti yllättänyt :)

Tomeran Granaatti
Ison kehän jälkeen ilta jatkui illallisella Hotelli Herttuassa. Ruokailun jälkeen jokainen tuomari kertoi havannoistaan, joita oli tehnyt päivän aikana koirista. Ulkomuototuomari oli tarkka siitä, että makupaloja ei saanut käyttää kehässä. Keskustelua syntyikin puolin ja toisin sekä tuomarit antoivat ohjeita ja vinkkejä meille tulevaisuuden varalle. Meidän osalta ilta jatkui vielä vähän aikaa mökin terassiilla, tosin osa yritti nukkua :) Ilta alkoi kääntymään yöksi ja silmät alkoivat painua kiinni, joten se oli nukkumaanmeno aika.

Aamulla ei ollut onneksi kiire lähteä, joten heräilimme rauhassa ja pakkasimme autot. Oli haikeiden hei:tten aika. Kiitos kaikille aivan mielettömän ihanasta viikonlopusta! Lisää kuvia löytyy: kuvat.fi:stä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti