Mimma ja Jopo goes to Austria :)

Nyt alkaa olla taputeltuna kisavalmistelut täällä koto-Suomessa Coupe du Monde Bergers Francais 2013 Itävaltaan (suomeksi Ranskalaisten Paimenkoirien MM:t). Eilen oli viimeiset purutreenit. Tänään torstaina Jopo oli Annan käsittelyssä ja voin suositella Annaa lämpimästi kaikille koirille! Annalle voi varata ajan: http://www.dogeaze.fi/ Jopolla oli lanne/ristiluu hieman vinossa oikealle ja tämän takia oikea polvi ei seisoessa noussut yhtä korkealle kuin vasen. Käsittelyn jälkeen lanne/ristiluu oikeni ja oikea polvikin alkoi nousemaan. Kiitos Anna!

Treeneistä sen verran, että olemme Mian kanssa treenattu kovasti erikseen ja yhdessä. Jäljellä harjoituksen teemana on ollut kulmat ja esineet. Toivotaan, että nämä kantavat hedelmää Itävallassa. Tottiksessa olen keskittynyt seuraamisen paikkaan, jättöliikkeisiin ja noudon loppuvaiheeseen. Puruissa ollaan otettu sekalaisesti vähän kaikkea: piilon kiertoja (ei liene yllätys viime kokeen jälkeen :) ), selkäkuljetusta, irrotuksia sekä hyppyjä.

Pääsimme Paavo Rapilan avustuksella treenaamaan myös piilonkiertoja kuten ne ovat Itävallassa. Piilonkierrot suoritetaan Itävallassa niin, että ensimmäinen piilo on oikealla. Meidän treenikentällä piilot aloitetaan kiertämään vasemmalta. Lisäksi 1-5 piilot ovat keltaiset pressupiilot ja kutospiilo on punainen pressupiilo. Meillä treenikentällä piilot ovat ruskeat kiinteät piilot. Luulen, että tuo piilonkiertoharjoitus oli enemmän tarpeen ohjaajan  mielenrauhan vuoksi kuin koiran takia :) Tiistaina päästiin Mian kanssa käymään lehmäpellolla jäljestämässä. Itävallassa jäljet ovat pellolla, jossa lehmät ovat olleet 2-3 viikkoa sitten ja se on vielä leikattu ennen koetta. Eipä tuo mitään niistä lehmänläjistä siellä pellolla välittänyt, joten tältäkin osalta on ohjaajan mielenrauhaa rauhoiteltu :)

Mitkä on fiilikset, jännittääkö jo, ovat kysymyksiä, jotka tässä vaiheessa aika usein kuulee. No vaikea sanoa. Itse tietää, että on tehnyt kaiken mahdollisen, mitä tehtävissä on ollut. Luottavaisin mielin ollaan. Jännittääkö: no varmaan jonkin verran, mutta luulen, että jännitys ja kaikki muu iskee vastaan sitten, kun oikeesti ollaan siellä paikan päällä ja tajuaa, että voi helvetten tässä sitä ollaan :D

Haluan tässä vaiheessa kiittää sydämeni pohjasta meidän personal trainer Pettiä; ilman sua en tässä olisi! Treenikaveri Saria kaikista avuista ja neuvoista, joita olen sinulta saanut! Teemu meidän maalimies, joka on jaksanut kuunnella mun analysointeja sekä tehnyt pyyteetöntä työtä meidän eteen! Meidän koko treeniryhmää kaikesta avusta ja tsempistä, joita olen teiltä saanut! Sanna thank you for amazing Jopo! Tietysti pitää kiittää vielä kotijoukkoja; Kiitos Vesa!

Kisojen viralliset sivut löytyy: http://cmbf-2013.webnode.com/ Meidän kisamatkaa voi seurata Facebookissa ryhmässä: https://www.facebook.com/groups/1382998091935483/

Lisäksi kiitos matkan sponsoroinnista: Koiraurheilu.fi, josta löytyy kaikki tarvittavat koiratarvikkeet ja Dogeaze, josta saa ammattimaista käsittelyä koiralle.

Tässä vielä kevennyksenä Spessu-Jopo:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti