13.6.2014 Suojelukoe, Espoo

Perjantai ja 13. päivä ei hyvää enteillyt suojelukokeelle :) Koe alkoi jo viideltä kokoontumisella Mankissa huoltoaseman pihalla, jossa suoritettiin koirien tarkastus ja numeroiden arvonta. Meitä oli yksi ykkösen, yksi kakkosen ja yksi kolmosen koirakko. Jälki oli vuorossa ensimmäisenä. Alustana oli heinäpelto, joka oli kasvanut jo vyötäisille. Olimme Jopon kanssa vuorossa viimeisenä. Jopo lähti hyvin paalulta jäljestämään. Ilmaisi ensimmäisen esineen. Ensimmäinen ja toinen kulma oli hyvät. Toisen esineen meni yli ja kolmannesta kulmasta yli. Tähän jäi meidän jäljestys (taas). Mä en voi käsittää, miten meni yli, koska minäkin näin sen uran, joka siinä heinikossa meni. En ole jostain syystä osannut opettaa kulmia tarpeeksi hyvin Jopolle. Mieliala oli aika masentunut jäljen jälkeen. Pisteitä taisi tulla 43...


Menin vielä tottikseen. Halusin katsoa oliko tässä muutamassa viikossa tullut parannusta niihin asioihin, jotka viime kokeessa tökki. Jopo oli hyvässä vireessä, kun menimme kentälle. Meillä oli ensimmäisenä paikallamakuu. Olimme kakkosluokan koirakon pari; ykkösen koiralla oli nollakoira parina. Ilmeisesti paikallaoloharjoitukset ovat nyt tosissaan tuottaneet tulosta, koska siellä se pysyi kuin tatti.

Paikallaolon jälkeen en saanut nostettua Jopon virettä tarpeeksi ennen seuraamista. Seuraaminen oli ok. Ensimmäisellä suoralla olisi voinut olla tiiviimpi ja tarkkaavaisempi, mutta piti paikkansa. Toisella suoralla ja L:ssä paransi otetta ja henkilöryhmään mennessä oli jo oikein hyvä. Istuminen ja maahanmeno oli ok. Luoksetulossa jäi hieman kauaksi. Seisomisessa jouduin antamaan toisen käskyn ja lisäksi halusin varmistaa käsimerkillä, jotta pysähtyy. Pysähtyi ja luoksetulo oli parempi kuin maahamenossa. Kaikissa noudoissa irrotuksesta tuli taistelu ja jouduin antamaan kaksi irti-käskyä, sen lisäksi Jopo haukkui luovutusten jälkeen. Alkoi ilmeisesti kuumenemaan, kun palkkaa ei tullutkaan. Eteenmeno oli ok ja meni maahan ekasta käskystä. Jotain siis oli saatu korjattua edellisestä kerrasta.

Pisteitä saimme tottiksesta 73. Noudoista menetimme paljon pisteitä sekä seisominen meni nollille (tuomari tulkitsi, että käsi osui koiran kuonoon ja näin ollen liikettä ei voitu arvostella). No suunta on sentäs ylöspäin vaikkakin muutama piste kerrallaan :) Puruihin en enää mennyt, koska en halunnut ottaa riskiä, että ei irrottaisi hihasta, kun noudoissa oli jo irrottamisen kanssa haasteita :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti