21.9.2013 Suojelukoe Espoo

Tänään oli vuorossa IPO 2 koe. Tässä oli pelissä "kaikki tai ei mitään". Olemme lähdössä C.M.B.F. 2013 Itävaltaan eli suomeksi Ranskalaisten Paimenkoiren MM:iin. Jos saisimme tuloksen, pääsemme Itävallassa kisaamaan kolmoseen maailmanmestaruudesta, muussa tapauksessa menemme sinne suorittamaan kakkosta :) Fiilikset itsellä oli aika ristiriitaiset: muutama viikko sitten vaihdoin seiso-käskyn ja rakensin sen alusta uudelleen ja tulihan siellä jälkipellolla ravattua aika tiuhaan. Tällaista pientä viilaamista ennen kokeita meillä oli ohjelmassa.

Aamulla lähdin ajamaan kohti kokoontumispaikkaa kasin aikaa. Siellä paljastui, että oli tullut tuomarimuutos. No ei siinä mitään, näillä pelimerkeillä mentiin. Lisäksi kokeeseen piti osallistua kaksi kolmosen koiraa, kaksi kakkosen koiraa ja kaksi ykkösen koiraa. Tämä oli muuttunut niin, että meitä oli kolme kolmosen koiraa, kaksi ykkösen koiraa ja yksi ykkösen koira. Kokeen aloitus ja koirien tarkastus sujui ongelmitta ja suuntasimme kohti jälkiä.

Ohjaajan tuima ilme :) Kuva Krstiina Reikko
Suoritmme Jopon kanssa jäljen kolmosten koirien jälkeen. Jäljen alun ja ekan kulman Jopo ajoi ok, mutta ensimmäisen kulman jälkeen liinä kiertyi Jopon vasemman takajalan ympäri. Jopo pysähtyi toisella suoralla ja annoin uuden käskyn "jälki". Jopo jatkoi jäljestämistä, mutta siinä olisikin ollut esine. Toka kulma ja viimeinen suora oli myös ok, mutta merkkasi viimeisen esineen, mutta ei ilmaissut sitä. Saimme jäljeltä 70 pistettä ja olimme vielä tuloksessa kiinni.

Tottikseen olen tyytyväinen. Virheet, jotka siellä tuli, oli sellaisia, mitä osasinkin odottaa. Seuraaminen ok, painoi hieman ja edisti, josta tuomari maintisi arvostelussa. Istumisessa jäi seisomaa. Maahanmeno oli nopea, oli tehnyt jonkun hypähdyksen eteenpäin, luoksetulo nopea ja tiivis, sivulletulo ok. Seisominen voisi olla nopeampi. Kaikissa noudoissa voimakas meno ja paluu, mutta pureskeli, kun luovutti ja hyppynoudossa jouduin antamaan kaksi käskyä irrotukseen, kun alkoi parantaa kapulasta otetta. Ohjaaja tosin meinasi ensin heittää myös hyppynoudot painavammalla kapulalla :) Eteenmeno no se meni sinne eteen ja tuli sitten takaisin eli ei mennyt maahan. Paikallaolossa ei ollut huomauttamista. Jopolla oli hyvä vire koko tottiksen ajan, johon olen erittäin tyytyväinen.

Kiinni! Kuva Kristiina Reikko
Purut oli mun mielestä aika Jopomaista suoritusta. Kiersi tosin vain yhden piilon, laukkasi suoraan neloselta kutoselle. Treeneissä on ollut varmat piilonkierrot. Ohjaaja tosin ohjasi huolimattomasti piilonkierroissa. Muuten suoritus oli mun mielestä sitä tasoa, johon Jopo pystyy. Pitkässä liikkeessä kävi niin, että kun maalimiesoli pysähtynyt kuljetuksen jälkeen, oli Jopo alkanut vastustamaan taaksepäin niin voimakkaasti, jotta maalimies oli horjahtanut ja astui vahingossa Jopon varpaille. Ilmeisesti tästä syystä Jopo ei heti irrottanut irti-käskyn jälkeen vaan viivellä. Ei siis ole ihan mikään herkkä tyttö, vaikka maalimies astuu varpaille :) Ohjaajalle tuli jo kylmä hiki otsalle, että tapahtuuko toisinto viime syksyn kokeesta. Mutta onneksi päätti kuitenkin irrottaa ennen toista käskyä. Tosin kolmannen käskyn jälkeen se olisi vasta ollut hylätty.

Jopon C-osan video:


Tuomari mainitsi jokaisen osa-alueen jälkeen, että ohjaaja ohjaa koira urheillullisesti ja koiralle reilulla tavalla. Hyvä minä :) Tulos kokonaisuudessaan: A70 B75 C 85 ja VIK E ja tuomarina oli Reijo Rekorius sekä kilpailuavustajana oli Teemu Helin. Kiitos meidän taustatukijoille: Petti, Teemu, Sari ja Sanna ja koko treeniporukka. Ei kun katseet kohti Itävaltaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti