30.8.2014 Beauceronien erikoisnäyttely Tammela

Meidän piti olla Jopon kanssa kilpailemassa piirimestaruuskisoissa, mutta kävi kuten kävi ja emme osallistuneet. Näin ollen lähdin katsomaan beussien erkkaria Tammelaan, kun kaksi Jopon pentusta osallistui sinne. Pääsin vieläpä Hannelen kyydissä, joten ei tarvinnut yksin ajella. Treffasimme Hyvinkään ABC:llä, jonne jätin autoni ja jatkettiin siitä kohti Tammelaa. Saavuimme paikalle, kun menossa oli narttupennut, joten emme jääneet paljosta paitsi.

Tuomarina tänä vuonna oli Helene Moreau de Vincens. Sama tuomari arvosteli Jopon ulkomuodon Ranskassa National d'Elevagessa. Paikalla oli runsaasti ihmisiä ja koiria, tuttuja ja vähemmän tuttuja. Beusseja erkkariin oli ilmoitettu 90 kappaletta. Kehä eteni jokseenkin hitaasti, mutta täytyy sanoa, että pyörittävä kehäsihteeri sanoi kuuluvalla äänellä tulokset sekä näytti vielä erikseen viuhkalla laatumaininnan. Näin myös kirjanpitäjä pysyi perässä tuloksista. Tomeria oli paikalla kolme ja kaikki narttuja Indien ja Indigon lisäksi Susannan Taika (Tomeran Gladiolus) tuli paikalle.

Kehässä päästiin avoimiin uroksiin, jossa ei tapahtumilta vältytty. Kun kaikki 12 urosta alussa juoksi kehässä, tuli jo ensimmäiset murraukset miesten kesken. Aika kireä tunnelma oli uroksien kesken. Tämän jälkeen pääsi yksi uros omistajalta pannasta irti ja kävi nippasemassa toista urosta, mutta onneksi pahemmalta tappelulta vältyttiin ja tilanne saatiin hallintaan. Sitä vain ihmettelen, että tämä aggressiivisesti käyttäytynyt koira sai jatkaa kehässä ja sai vielä laatumaininnan erinomainen ja sijoittui luokassa kaiken lisäksi; käsittääkseni aggressiiviset koirat pitäisi hylätä.

Tuo edellinen tapahtuma oli pientä vielä seuraavaan farssiin. Yksi uros ei suostunut ravaamaan esittäjän kanssa; sitä juoksutettiin ja vaihdettiin esittäjää, juoksutettiin lisää ja taas vaihdettiin esittäjää, juoksutettiin lisää. Tähän kaikkeen meni aikaa varmaan noin 15 minuuttia ja koira saatiin ravaamaan muutama askel. Tämän kaiken jälkeen koira sai erinomaisen sekä sijoittui luokassa ja sai vielä SA:n. Miten tämä voi olla mahdollista? Jos koira ei ravaa, miksi sille annetaan noin kauan aikaa, jotta se saadaan ravaamaan. Tämä peitsaaminen olisi pitänyt näkyä myös laatuarvostelussa, mutta ei! Beauceron on ravaajatyyppiä ja jos se on noin vaikea saada raville, ei se voi olla erinomaisen ja SA:n arvoinen!

Tämän episodin toipumiseen meni minulta hetki ja uroksetkin saatiin päätökseen. Parhaaksi urokseksi valittiin Moisiomäen Fiilis. Onnea Mari ja Ukko! Tässä välissä pidettiin ruokatauko. Menimme syömään muiden mukana ravintola Isoon Piippuun. Siellä oli tarjolla lounasbuffet sekä makkaraperunoita/ranskalaisia. Ajattelin, että en ota buffettia vaan ne makkaraperunat. Valinta oli totaalisen väärä. Ensinnäkin niissä perunoissa kesti varmaan reilu puolituntia ja kun ne sai, ne olivat huonoimmat makkaraperunat, mitä olen ikinä syönyt. Lounasbuffee oli kuulemma ollut hyvä. No mutta nälkäänsä sitä syö melkein mitä tahansa ja nyt oli se iso nälkä. Kun olimme Susannan kanssa saaneet syötyä, suunnistimme takaisin kehän laittaa ja siellä oli menossa jo junior nartut.

Indie ja Hurma olivat nuortenluokassa, jossa oli yhteensä kuusi koiraa. Tomerat arvosteltiin luokan viimeisenä, kun ovat aakkosissa siellä loppupäässä. Molemmat esiintyivät oikein hienosti ja malttoivat seistä maltillisesti. Näiden kahden esiintyminen oli huomattavasti parempaa kuin äidin Maailman Voittaja näyttelyssä; pojasta polvi paranee :) Indie sai erittäin hyvän ja Indigo sai erinomaisen ja sijoittui luokassa neljänneksi. Hyvä tytöt!

Tomeran Indie NUO EH


Tomeran Indigo NUO ERI4


Avoimet nartut minulta meni hieman sivu, kun juttelin kehän laidalla Erjan kanssa. Sen verran näin, että samantyyppinen ravausepisodi sattui myös avoimissa nartuissa kuin uroksissa. Tässäkin tapauksessa vaihdettiin esittäjää, jotta koira saataisiin ravaamaan ja kun se vihdoin ja viimein ravasi, sai se laatuarvosteluksi erinomaisen. En vain voi ymmärtää tätä! Minulta meinasi mennä Susannan ja Taikan vuoro ohi, mutta onneksi Hannele muistutti minua. Taika esiintyi myös oikein mallikkaasti ja tuloksena erittäin hyvä. Hyvä Susanna ja Taika!

Tomeran Gladiolus AVO EH


Narttujen valioluokassa oli myös kaksi venäläistä koiraa, muuten kaikki koirat olivat suomalaisia. Vihdoin ja viimein saatiin paras narttu kehä pyöritettyä ja parhaaksi nartuksi valikoitui Black Carambas Sex Pistols. Oikein paljon onnea! Jäljellä oli vielä rotunsa parhaan valinta sekä jälkeläis- ja kasvattajaluokat. Rotunsa parhaaksi tuomari valitsi Moisionmäen Fiiliksen. Emme jääneet enää katsomaan kasvattajaluokkaa vaan lähdimme Hannelen kanssa ajelemaan kotiin päin.

Päivä oli oikein mukava ja oli ihana nähdä näin paljon beusseja sekä beussituttuja. Hampaan koloon jäi kaivelemaan nuo ravaustapaukset, mutta tällaista tämä on ja tuomari oli tällä kertaa tätä mieltä :) Muutama kuva Tomerista löytyy: Erikoisnäyttely 30.8.2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti